
KOIRATANSSI
Koiratanssikilpailuissa ohjaaja ja koira suorittavat tuomarin arvosteleman ohjelmakokonaisuuden musiikin tahdissa. Ohjelman tulee huomioida koiran erityisominaisuudet ja ilmentää koirakon positiivista yhteistyötä.
Koiratanssi on vapaamuotoista musiikkiin sovitettua tottelevaisuutta. Se on koiraurheilua, joka perustuu positiivisella työskentelyllä saavutettuun siteeseen koiran ja ohjaajan välillä. Koiratanssissa harjoittelu, omistautuminen, yhteistyö, musiikki ja luovuus yhdessä antavat ne ainekset, joilla luodaan ainutlaatuinen koiran ja ohjaajan yhteisesitys, jossa koira on tähti. Koiratanssin tarkoitus on esittää koira ja ohjaaja luovassa, uudistuvassa ja omaperäisessä tanssissa käyttäen musiikkia ja monimutkaisia liikkeitä tuomaan esiin parin yhteistyötä, taiteellisuutta, puvustusta, urheilullisuutta ja tyyliä musiikin tulkinnassa. Pakollisia liikkeitä ei ole, vaan jokainen voi sovittaa ohjelmat oman ja koiran tyyliin ja tasoon sopiviksi.
Oulun Koirakerhon tanssiryhmät kokoontuvat viikottain hallikaudella. Tunnilla käydään yhteisesti läpi perusasioita ja ohjelman rakentamista, pääsääntöisesti kuitenkin harjoitellaan itsenäisesti toisiamme ohjaten ja kannustaen. Koiratanssijat myös esiintyvät mielellään erilaisissa tilaisuuksissa. Kaikki jäsenet, joilla on jo perustietoa koiratanssista, ovat tervetulleita tunnille. Koiratanssin peruskurssi pyritään järjestämään kerran vuodessa. Kaikista tapahtumista ja koulutuksista tiedotetaan kerhon kotisivuilla ja foorumissa. Tanssiryhmässä harjoitellaan itsenäisesti ja toinen toistaan kannustaen ja opastaen. Kesäkaudella voidaan pitää satunnaisia kokoontumisia ja teemakertoja esimerkiksi videoiden katselun merkeissä. Koiratanssi on siitä mukava laji, että se ei vaadi mitään erikoisvälineitä ja -olosuhteita, tärkeimmät asiat voi opettaa itsekseen olohuoneessa tai keittiössä. Ideoita omiin tanssikuvioihin voi etsiä myös netistä.